Varttuneiden osaajien työllistämiseen tarvitaan sanojen lisäksi nykyistä enemmän tekoja

Silverin ensimmäiset kolme vuotta 50+ -ikäisten työllistäjänä tuli täyteen kesällä ja päätimme lyhyesti vetää yhteen omat havaintomme siitä, miten varttuneiden osaajien työmarkkinat ovat kehittyneet.

Keskustelu asiasta on vilkastunut huomattavasti. Julkisuudessa puhutaan paljon hyvää 50+ -ikäisten työelämätaidoista, resilienssistä sekä motivaatiosta tehdä töitä. Kyselytutkimuksia julkaistaan aiempaa enemmän ja niistä kaikista välittyy tieto, että kyseessä on varsin osaava joukko ihmisiä, joista suurin osa on vastoin omaa tahtoaan joutunut työelämän ulkopuolelle.

Puhe ja tutkimus varmasti auttavat herättelemään yrityksiä siihen, että kokemusta tulisi osata hyödyntää nykyistä paremmin. Varsinkin, kun työntekijäpula yhä useammalla alalla on arkipäivää.

Olemme haastatelleet tuhansia työnhakijoita ja kuulleet yhtä monta työnhaun tarinaa. Aivan liian usein näissä keskusteluissa käy edelleen ilmi, että 50+ -ikäiset ovat työmarkkinoilla pelkkää ilmaa ja hakijoihin liittyy erilaisia ennakkoluuloja.

Kun nuori tulee työelämään, hänen osaltaan pidetään itsestään selvänä, että kaikkia työtehtävään liittyviä taitoja ei vielä ole. Hyväksytään, että joukko asioita täytyy oppia ja luotetaan siihen, että näin tapahtuu.

Vastaavasti, kun 50+ -ikäinen hakee työpaikkaa, hänen oletetaan osaavan täydellisesti kaikki haettavassa paikassa edellytettävät taidot ja mikäli näin ei ole, niin prosessi loppuu siihen. Vallalla tuntuu olevan ajatus, että 50+ -ikäinen ei opi uutta. Tutkitusti ja käytännön kokemuksesta tiedämme, ettei tämä pidä paikkansa.

Jos tilanne puolestaan on se, että hakija hallitsee kaikki työtehtävässä vaaditut taidot, niin haastattelija toteaa, että henkilö on liian kokenut työtehtävään.

Tilanne on työnhakijalle melkoinen epäyhtälö.

Onneksi Suomessa on yrityksiä, jotka ovat huomanneet, että 50+ -ikäiset ovat luotettavia, motivoituneita ja uusia asioita oppivia henkilöitä, jotka haluavat tehdä töitä. Vielä parempaa on se, että näitä yrityksiä tulee koko ajan lisää.

50+-ikäisten mahdollisuudet työllistyä ovat parantuneet siitä, kun Silver kolme vuotta sitten perustettiin ja uskomme että sama suunta jatkuu.

Yritys, kun seuraavan kerran etsit tekijää, mitäpä jos työllistäisit 50+ -ikäisen. Se on fiksu teko.

Onnistu kokemuksella!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *