fbpx

Ajankohtaista

TUOREEN TUTKIMUKSEN MUKAAN 60 PROSENTTIA 55–74-VUOTIAISTA SUOMALAISISTA SUHTAUTUU TYÖNTEKOON ELÄKEIÄLLÄ MYÖNTEISESTI

Eläkeiästä viis, varttuneempi väestö haluaa töihin – ”Firmani on häpeämättä ikärasistinen”, sanoo eläkeläisiä työllistävä yrittäjä Vuosien varrella Ilkka Haapalaista on ärsyttänyt usein. Kerta toisensa jälkeen hän on nähnyt mediassa jutun, jossa suomalaisten vanhenemisesta puhutaan ongelmana ja ikääntyvää väestöä käsitellään pelkkänä kustannuseränä. Lue koko artikkeli Kauppalehti.fi

TUTKIMUS:LÄHES 80% YRITYKSISTÄ PITÄÄ IKÄJOHTAMISEN MERKITYSTÄ TÄRKEÄNÄ OSANA IKÄSTRATEGIAA

Silver 55+’n teettämän työnantajatutkimuksen mukaan suomalaisista työnantajista 74 prosenttia kokee, että yli 55-vuotiailla on tärkeä rooli henkilöstötarpeidensa tyydyttämisessä tulevaisuudessa. Ikäjohtaminen eli kaiken ikäisten hyvä johtaminen nähdään myös tärkeänä tekijänä yrityskuvan muodostumisessa. Varttuneemman työvoiman henkilöstöpalveluyritys Silver 55+ tutki tammikuussa 2021 yhdessä työeläkeyhtiö Elon ja LähiTapiolan kanssa yli 55-vuotiaiden suomalaisten työllistämistä työnantajien näkökulmasta. Tutkimus on jatkoa tammikuussa julkaistulle, yli …

TUTKIMUS:LÄHES 80% YRITYKSISTÄ PITÄÄ IKÄJOHTAMISEN MERKITYSTÄ TÄRKEÄNÄ OSANA IKÄSTRATEGIAA Lue lisää »

50 ON PLUSSAA -PODCAST: TYÖSTÄ ELINVOIMAA -ENNAKKOKATSAUS. VIERAANA SEPPO NIVA

Silver 55+ Senior on Seppo Nivan perustama henkilöstöpalveluyritys, joka keskittyy varttuneemman väen työllistymiseen. Yrityksen tarina sai alkunsa hänen omien työllistymiseen liittyvien haasteidensa pohjalta. Mitä yritys varsinaisesti tekee, mikä on Seppo Nivan tarina ja millainen on tammikuussa julkistettava Työstä Elinvoimaa-tutkimus? Mm. näihin kysymyksiin saa vastaukset kuuntelemalla podcastin, jota tuttuun tapaan isännöi Juha Kakkuri. 

50 On Plussaa -podcast: Työstä elinvoimaa -tutkimus

Tässä 50 on plussaa podcastin erikoisjaksossa puhutaan henkilöstöpalveluyritys Silver55+ Seniorin teettämästä Työstä elinvoimaa-tutkimuksesta, jonka mukaan 55-74 vuotiaat haluavat tehdä töitä, terveys ja motivaatio ovat kohdallaan, vastoin yleistä ennakkoluuloa. Juha Kakkurin kanssa aiheesta keskustelemassa ovat Silver55+ Seniorista Seppo Niva ja Outi Lähteenmäki.

YLI 55-VUOTIAAT OVAT JÄÄNEET JALKOIHIN TYÖMARKKINOILLA

Silver 55+:n teettämän tutkimuksen mukaan varttuneemmalla työvoimalla ei ole lainkaan kiirettä eläkkeelle. Päinvastoin valtaosa yli 55-vuotiaista suhtautuu työntekoon vielä eläkeiälläkin myönteisesti. Enemmistöllä on erinomainen fyysinen ja henkinen terveys ja korkea motivaatio oppia uutta, eikä työuran jatkamiselle nähdä olevan esteitä. Varttuneemman työvoiman tehokkaampaa työllistämistä edistävä henkilöstöpalveluyritys Silver 55+ tutki marras-joulukuussa 2020 yhdessä työeläkeyhtiö Elon ja LähiTapiolan …

YLI 55-VUOTIAAT OVAT JÄÄNEET JALKOIHIN TYÖMARKKINOILLA Lue lisää »

8 HYVÄÄ SYYTÄ, MIKSI 50+ -TYÖNTEKIJÄ ON ERINOMAINEN VAIHTOEHTO

Hyvin jalkautettu ikästrategia parantaa tutkitusti organisaation suorituskykyä. Kaikkien työntekijöiden tuottavuus on korkeampi yrityksissä, joissa on eri ikäisiä työntekijöitä. Asenne. 50+ työntekijät ovat parhaimmillaan ennakoivia sekä käytännöllisiä ja heillä on hyvä resilisessi.  Ruuhkavuodet ja suurimmat taloudelliset paineet ovat takana ja he voivat keskittää energiansa työhön. Luotettavuus. 50+ työntekijä ei vaihda yhtä helposti työpaikkaa kuin uraputkessa oleva …

8 HYVÄÄ SYYTÄ, MIKSI 50+ -TYÖNTEKIJÄ ON ERINOMAINEN VAIHTOEHTO Lue lisää »

SIJOITTAJAT LÖYSIVÄT SILVER SENIORIN JA HALLITUKSEEN ANN SELIN

Yli 55-vuotiaiden henkilöstövuokraukseen ja -palveluihin keskittyvä Silver Senior on saanut omistajikseen joukon kokeneita sijoittajia. Silver Seniorin marraskuun alussa päättyneellä rahoituskierroksella yhtiön uusiksi omistajiksi ovat tulleet mm. sijoittaja Marko Kauppi, Nebulan perustajana tunnetuksi tullut sijoittaja Ville Skogberg ja Aallon Groupin toimitusjohtaja Ari Kelloniemi. Silver Senior on henkilöstöpalveluyritys, joka keskittyy yli 55-vuotiaiden työkokemuksen tehokkaampaan hyödyntämiseen. Yrityksille se …

SIJOITTAJAT LÖYSIVÄT SILVER SENIORIN JA HALLITUKSEEN ANN SELIN Lue lisää »

KAUPPALEHTI: YLI 55-VUOTIAANA TYÖNTEKIJÄ ON PARHAIMMILLAAN

Kirjoittanut: Kauppalehti.fi Hyvä ikästrategia parantaa tutkitusti organisaation suorituskykyä, kirjoittaja huomauttaa. Lukijalta. Tämän päivän 55–65-vuotiaat ovat terveempiä, virkeämpiä ja paremmin koulutettuja kuin aikaisemmat sukupolvet. Heillä on vähemmän sairauslomapoissaoloja kuin nuoremmilla. Työmarkkinoilla yli 55-vuotiaita kutsutaan kuitenkin ikääntyneiksi työntekijöiksi. En tiedä, kuka käsitteen on suomen kieleen lanseerannut, mutta siitä ei liene epäselvyyttä, etteikö sen sivumerkitys olisi negatiivinen. Työntekijöinä …

KAUPPALEHTI: YLI 55-VUOTIAANA TYÖNTEKIJÄ ON PARHAIMMILLAAN Lue lisää »

YLE UUTISET 18.5.2020

Kirjoittanut: Yle.fi Eläketurvakeskus arvioi, että vuositasolla työssä käy 100 -150 tuhatta eläkeläistä. Työhaluisia eläkeläisiä on kuitenkin vielä enemmän. Monet haluaisivat ja voisivat tehdä ansiotyötä, mutta eivät aktiivisesti hae töitä. Noin 30 000 eläkeläisen arvioidaan kaipaavan töitä. Kansantaloutemme tulevaisuuden kannalta yleinen työikäisen väestön työllisyysaste on saatava nousuun. Eläkeläisistä on apua, vaikka eläkeläisten työnteko ei yksinään ratkaise …

YLE UUTISET 18.5.2020 Lue lisää »